24
Entä ihminen? Jo vuosia sitten puhuin johtamisesta otsikolla Ihminen johtajana – johtajana ihmiselle. Puhuin ihmisestä johtajan roolin sisällä, vallasta, vastuusta ja myös rakkaudesta. Paljon on sen jälkeen muuttunut. Irina Kalmi
26
Tekoälyn käyttöönotto junnaa Tällä hetkellä tekoälyn käytäntöönvienti on monen organisaation tärkeimpiä ja turhauttavimpia tavoitteita.
32
Yhteisöllisyyttä ei voi pakottaa, mutta sille voi luoda tilaa Koronan jälkeisessä työelämässä moni organisaatio kamppailee hajaannuksen, kuormituksen ja heikentyneen yhteisöllisyyden kanssa. Leni Grünbaum
34
Tekoäly etenee nopeammin kuin ihminen muuttuu Suurin osa asiantuntijoista on jo jonkin aikaa hyödyntänyt tekoälyä omaan työhönsä ja alkanut hahmottaa myös siihen liittyviä haasteita.
38
Kun HR-rutiinit siirtyvät teknologialle Tekoälystä ja automaatiosta puhutaan työelämän suurena murroksena. HR- ja palkkahallinnon ammattilaiselle muutos näkyy kuitenkin ennen kaikkea tavallisessa työpäivässä. Maria Koskenmaa
40
Kokeneiden osaajien tavoittaminen haastaa rekrytointia Työnantajien vaikein rekrytointitehtävä on kokeneiden osaajien tavoittaminen.
6 HR viesti 4 / 2026