pintojen kautta muihin järjestelmiin. Samalla työntekijälle voidaan automaattisesti lähettää perehdytysmateriaalia, ohjeita ja muistutuksia.
Entä sitten palkanlaskenta? Kuvitellaan tavallinen palkanmaksupäivää edeltävä viikko. Järjestelmä voi tarkistaa automaattisesti, ovatko työaikatiedot saapuneet, löytyykö hyväksymättömiä tunteja tai puuttuuko joltakin työntekijältä tarvittavia tietoja. Sen sijaan, että palkanlaskija etsisi puutteita satojen työntekijöiden tiedoista yksi kerrallaan, järjestelmä nostaa tarkistettavat tapaukset esiin.
Myös poissaolojen käsittelyssä automaatio voi helpottaa arkea. Kun esihenkilö hyväksyy sairauspoissaolon HR-järjestelmässä, tieto voi siirtyä automaattisesti palkkahallintoon. Jos poissaoloon liittyy työehtosopimuksen mukainen erityinen sääntö, niin järjestelmä osaa automaattisesti tulkita milloin sairausloma muuttuu palkattomaksi.
Myös tekoälyn mahdollisuudet tulevat tässä näkyviin. Se voi esimerkiksi tunnistaa, että työntekijän palkka poikkeaa merkittävästi aiemmasta tai jokin normaalisti toistuva palkkalaji puuttuu. Järjestelmä ei välttämättä tiedä, mistä poikkeama johtuu, mutta se voi auttaa asiantuntijaa kohdistamaan huomionsa juuri oikeaan kohtaan. Muutos näkyy myös raportoinnissa. Sen sijaan, että HR-ammattilainen käyttää perjantaiaamun tietojen keräämiseen eri järjestelmistä, järjestelmä voi muodostaa raportin esimerkiksi henkilöstön vaihtuvuudesta, poissaoloista tai palkkakustannuksista automaattisesti. Ammattilaisen tehtäväksi jää olennaisempi kysymys: mitä luvut kertovat ja mitä niiden perusteella pitäisi tehdä?
Tässä näkyy hyvin tulevaisuuden työnjako: kone etsii poikkeamat, ihminen selvittää niiden syyt.
Tulevaisuuden työssä teknologia ei korvaa asiantuntijuutta – se nostaa sen arvoa HR- ja palkka-ammattilaisen työssä tarvitaan jatkossakin vahvaa palkka-, lainsäädäntö- ja työehtosopimusosaamista. Ammattilaisen pitää lisäksi osata arvioida, onko järjestelmän tuottama lopputulos oikein – ei vain sitä, miten lopputulos saadaan järjestelmässä laskettua.
Samalla on tärkeää tunnistaa automaation rajat. HR: ssä käsitellään paljon henkilötietoja, palkkatietoja ja tilanteita, joissa tarvitaan harkintaa ja inhimillistä kohtaamista. Kaikkea ei pidä automatisoida vain siksi, että se on teknisesti mahdollista.
Tulevaisuuden työelämässä kilpailuetu ei välttämättä synny siitä, kenellä on eniten tekoälyä käytössä. Se syntyy siitä, kuka osaa yhdistää teknologian ja ihmisen vahvuudet parhaalla tavalla. Kun kone hoitaa mekaanisen työn, ihmiselle jää enemmän aikaa ajatella, kehittää ja kohdata toisia ihmisiä.
Ehkä juuri siinä on tekoälyn suurin mahdollisuus HR: ssä ja palkkahallinnossa: ei tehdä ihmisestä tarpeetonta, vaan tehdä ihmisen työstä merkityksellisempää. n
4 / 2026 HR viesti 39