HR Viesti 4/2026 | Page 36

Tuoreen BCG: n tutkimuksen mukaan lähes yhdeksän kymmenestä toimitusjohtajasta kertoo saavansa tekoälystä jo kustannus- tai liikevaihtohyötyjä rajatuilla alueilla. Vain 26 prosenttia on kuitenkaan onnistunut kytkemään tekoälyn osaksi laajempaa liiketoiminnan muutosta. Yli puolet nostaa keskeiseksi esteeksi ihmisten ja roolien uudelleensuunnittelun.( BCG, 2026)
Tätä voi kutsua sopeutumiskuiluksi: teknologia muuttuu nopeammin kuin ihmiset ja organisaatiot kykenevät muuttamaan omaa toimintaansa. Haaste on siinä, kuinka nopeasti organisaatio pystyy kuromaan tätä kuilua umpeen ja muuttamaan työtä, rooleja ja toimintatapoja teknologian mukana. Tässä HR: n rooli on keskeinen.
Tekoälyn käyttöönotto muuttaa työtä laajemmin kuin yksittäisen ihmisen taitoja. Tätä voi hahmottaa neljän tason kautta:
• Augment: tekoäly auttaa ihmistä tekemään työn.
• Automate: tekoäly hoitaa tehtävän itsenäisesti.
• Supervise: ihminen ohjaa ja tarkistaa tekoälyn tekemää työtä.
• Collaborate: ihmiset muodostavat yhdessä tilannekuvaa, tekevät valintoja, koordinoivat toimintaa ja päättävät, miten yhteisiä tekoälytyökaluja käytetään.
Näiden neljän tason välinen työnjako ei ole kertaluonteinen päätös. Tehtävät siirtyvät tasolta toiselle sitä mukaa, kun tekoäly kehittyy ja tiimi oppii toimimaan sen kanssa. Samalla muuttuvat roolit, vastuut ja päätöksenteko. Siksi tiimeissä pitäisi puhua ääneen siitä, mitä tekoäly tekee jatkossa, mitä ihminen tekee, mitä ihmisen pitää valvoa ja missä tarvitaan ihmisten välistä yhteistyötä.
Muuten työn muutos alkaa helposti hajautua eri suuntiin. Yksi käyttää tekoälyä tiedonhakuun, toinen sisällön muokkaamiseen, joku automatisoi kokonaisia työvaiheita ja osa jatkaa edelleen vanhalla tavalla.
Yksi tavallinen ongelma on se, että muutos jää liian abstraktille tasolle.“ Otamme tekoälyn käyttöön” ei vielä kerro kenellekään, mitä hänen pitäisi tehdä ensi maanantaina eri tavalla.
Toinen liittyy kokeilemiseen. Jos ihminen ei ole varma, käyttääkö uutta työkalua oikein, vanha tapa tuntuu helposti turvallisemmalta, erityisesti silloin kun epäonnistuminen tapahtuu muiden silmien alla.
Yhteisiä toimintatapoja ei myöskään aina sovita. Jokainen alkaa käyttää tekoälyä omalla tavallaan, ja vasta myöhemmin huomataan, että ihmiset tekevät samoja asioita hyvin erilaisilla käytännöillä tai että vastuut ovat jääneet epäselviksi.
Arjessa unohtuu helposti myös käyttäytymisen muutoksen tärkein vaihe. Muutos syntyy siitä, että uuden äärelle pysähdytään: mitä juuri tapahtui, mikä toimi ja mitä kannattaa seuraavaksi tehdä toisin? Reflektio auttaa muuttamaan yksittäisiä kokeiluja yhteisiksi ja toistettaviksi tavoiksi tehdä työtä.
Myös johdon rooli on olennainen. Parhaiten edenneissä organisaatioissa työnkulkuja ja prosesseja on muotoiltu uudel-

”

Yksi tavallinen ongelma on se, että muutos jää liian abstraktille tasolle.
36 HR viesti 4 / 2026