Irina Kalmi

Johtamisajattelija Keynote-puhuja Johdon ja hallitusten neuvonantaja www. linkedin. com / in / irina-kalmi

Jo vuosia sitten puhuin johtamisesta otsikolla Ihminen johtajana – johtajana ihmiselle. Puhuin ihmisestä johtajan roolin sisällä, vallasta, vastuusta ja myös rakkaudesta.

Paljon on sen jälkeen muuttunut. Puhumme tekoälystä, uusista osaamistarpeista ja työurista, joiden ei enää edes odoteta kulkevan suorina. Yritämme ymmärtää, millaista työtä tulevaisuudessa tehdään, missä sitä tehdään ja mitä pitäisi osata. Huomaan silti olevani edelleen kaikkein kiinnostunein samasta asiasta. Ihmisestä. Siitä, millaisia olemme ja millaisia meistä tulee toisillemme.

Työelämässä on jotain kummallista. Astumme siihen ihmisinä, mutta opimme nopeasti puhumaan toisistamme resursseina, osaamisena, suorituskykynä ja potentiaalina. Välillä tuntuu, että johtamisajattelussakin elää yhä sitkeästi ajatus ihmisestä osana koneistoa, jonka toimintaa voidaan suunnitella, mitata ja optimoida.

Totta kai yrityksen täytyy menestyä ja organisaation toimia. Työllä pitää tuottaa arvoa, asiakkaan saada vastinetta rahoilleen ja jonkun lopulta maksaa palkatkin. Mutta ihminen ei ole kone, eikä elämä noudata kovin siistiä prosessikaaviota.

Ihminen voi olla kolmekymppisenä varma siitä, mitä haluaa, ja viisikymppisenä huomata haluavansa jotain aivan muuta. Hän voi menettää työnsä, vaihtaa alaa tai huomata olevansa hyvä jossakin, mitä ei ollut koskaan ajatellut tekevänsä.

Hän voi kukoistaa yhdessä ympäristössä ja huomata toisessa, ettei oikein löydä paikkaansa. Välissä elämä tuo ihmisiä luoksemme ja vie toisia pois. Rakastutaan ja erotaan. Sairastutaan ja parannutaan. Välillä ollaan rohkeita ja välillä aivan hukassa.

Ja koko sen ajan ihmiselle kertyy jotakin, jota on vaikea mahduttaa osaamismatriisiin. Elämää. Ehkä tulevaisuuden työelämän suuri mahdollisuus onkin siinä, että opimme ymmärtämään elämän tuoman kokemuksen arvoa vähän paremmin.

Se, mitä ihmisessä nähdään, ei ole yhdentekevää. Työelämässä tehdään joka päivä valintoja, joilla on vaikutusta toisten ihmisten elämään.

Yksi kutsutaan sisään, toinen jää ulkopuolelle. Jonkun ajatus pysäyttää muut kuuntelemaan, toinen ehtii tuskin lausua omaansa loppuun. Yhdelle annetaan vastuuta ennen kuin hän on ehtinyt todistaa olevansa siihen valmis.

Joskus joku katsoo ihmistä, jolla ei vielä ole kaikkea vaadittua, ja näkee silti jotakin. Se on valtaa. Valta kuulostaa helposti vähän ikävältä sanalta. Puhumme mieluummin johtamisesta, vaikuttamisesta ja päätöksenteosta. Mutta vallalla voi sulkea oven ja sillä voi myös avata sellaisen. Vallan mukana tulee vastuu. Johtajan vastuu ei pääty tehtyyn päätökseen eikä työpaikan ovelle. Se, mitä ihmiselle työssä tapahtuu, kulkee hänen mukanaan kotiin. Epävarmuus, pelko ja kokemus arvottomuudesta kulkevat, mutta niin kulkevat myös luottamus, onnistuminen ja tunne siitä, että joku uskoi.

Työelämä ulottuu ihmisten kautta paljon työelämää pidemmälle.

Vaikeatkaan päätökset eivät aina ole vääriä. Vastuu niiden vaikutuksista ei silti katoa sillä, että päätös oli liiketoiminnallisesti perusteltu tai kuului omaan tehtävään.

Vallan käyttäminen toisen hyväksi voi vaatia enemmän rohkeutta kuin oman asemansa turvaaminen. Se vaatii kykyä nähdä ihmisessä muutakin kuin tämän päivän suoritus tai eilinen epäonnistuminen.

Joskus yhden ihmisen tapa käyttää valtaansa voi muuttaa toisen ihmisen elämän suunnan. Siinä on parhaimmillaan jotain valtavan kaunista.

Ja ehkä juuri siinä tullaan sanaan, jota olen käyttänyt johtamisen yhteydessä jo kauan. Rakkauteen. Rakkaus tuntui vielä vuosia sitten työelämän yhteydessä sanalta, jota piti selittää. Ehkä se kertoo enemmän työelämästä kuin rakkaudesta.

24 HR viesti 4 / 2026