Työn tulevaisuusskenaarioita on monta. Yksi niistä on se, että tulevaisuudessa työ tapahtuu verkostoissa, ei niinkään organisaatioiden sisällä. Toinen skenaario juontuu tuosta ensimmäisestä ja on se, että työ pirstoutuu vielä vahvemmin keikkataloudeksi ja jatkuvaksi osaamisen ja ajan huutokaupaksi. Kolmas julistaa keikkatalouden ulottumattomiin jäävän työn muuttuvan harvojen, poikkeuksellisen lahjakkaiden yksilöiden etuoikeudeksi. Ei kuulosta houkuttelevalta huomiselta. Ei ainakaan minun korvaani.

Ihminen on tehnyt palkkatyötä reilut viisisataa vuotta. Tuona aikana työelämä on tehnyt monenlaista kuperkeikkaa, mutta yksi asia ei ole juuri muuttunut: työn peruslogiikka.

Työ tulee nähdä vastikkeellisena tekemisenä, jota ei( lähtökohtaisesti) tehtäisi ilman tuota vastiketta.

Ja niinpä vastike on pitkään ollut se juttu. Aikanaan ammatti määritti myös säätysi ja sen, olitko muiden ylä- vai alapuolella. Myöhemmin työ alkoi määrittää identiteettiä. Enää ei sanottu“ teen sepän töitä”, vaan“ olen seppä”. Työstä tuli osa minuutta.

Ensimmäisten koneiden vallankumousten, jälkiteollisen ja tietotyön aikana työn merkitys on vaihdellut aaltoliikkeen lailla. Nyt koronan jälkimainingeissa työn arvostus on hetkellisesti aallonpohjassa. Työpaikka paikkana on menettänyt merkitystään, ja työstä saatava vastike sekä työn järjestämisen helppous suhteessa vapaa-aikaan ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Niin, tai ainakin siihen asti, kunnes tekoäly tuli ja uhkasi mullistaa taas työmarkkinat. Koneet veivät työn tekijöiltä aikoinaan kädet ja nyt AI-uhkaa viedä meiltä päät.

24 HR viesti 4 / 2025