Tiedättekö sen leikin, jossa musiikin pysähtyessä kaikki ryntäävät tuoleille ja yksi jää ilman? Tällä kertaa tuli minun vuoroni jäädä ilman tuolia.

Työttömyys herätti ristiriitaisia tunteita, häpeää, pelkoa ja epävarmuutta. Kun pääsin alkuvaiheen miksi minä?-ajatuksista eteenpäin, alkoi katse kääntyä kohti uutta suuntaa. Ajattelin, että kyllähän minä rekrytoijana tiedän, miten työpaikka saadaan. Voi miten väärässä olinkaan.

Se, että olin lukenut CV: itä ja hakemuksia, haastatellut, määritellyt valintakriteereitä ja tehnyt rekrytointi-ilmoituksia, osoittautui yllättävän pieneksi eduksi omassa työnhaussani. Alussa iski vahvasti tyhjän paperin syndrooma. Samalla konkretisoitui se, kuinka paljon peli työnhaussa oli koventunut. HR-ala on erittäin kilpailtu ala ja vapailla markkinoilla roikkuu nyt paljon kovia, kokeneita ammattilaisia.

Ajattelin alkuun, että nythän minulla on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä rekrytointi hakijan näkökulmasta ja kurkistaa miten kollegat sitä tekevät. Tämä todella toteutui, olin mukana lähes 200: ssa rekrytointiprosessissa. Osa niistä oli erinomaisesti hoidettuja. Prosessit olivat selkeitä, vuorovaikutus avointa ja tunnelma haastatteluissa innostava. Vaikka paikka jäi saamatta, putosin monesta prosessista hymy huulilla.

Valitettavasti matkaan mahtui myös toisenlaisia kokemuksia. Asiat, joita olin itse pitänyt rekrytoinnin minimitasona, kuten räätälöity hylkäysviesti, palautteen antaminen sitä pyytäville tai edes jonkinlainen tieto prosessin etenemisestä, eivät olleetkaan aina itsestäänselvyyksiä. Joskus ei ilmoitettu lopputulosta lainkaan, eikä haastattelun jälkeen aina soitettu päätöksestä, vaan saikin vain geneerisen valintamme ei kohdistunut sinuun-sähköpostin viikkojen päästä haastattelusta.

Haastatteluissa näin parhaimmillaan hienosti rakennettuja kokonaisuuksia: tehtävä avattiin selkeästi, hakijalle annettiin tilaa kysyä ja tunnelma oli avoin. Toisinaan taas haastattelu jäi yksipuoliseksi kysymyspatteristoksi, tehtävää ei avattu tarkemmin eikä hakijalle tarjottu mahdollisuutta kysyä juuri mitään. Kokemukset vaihtelivat suuresti. Nyt tiedänkin vieläkin paremmin, millainen haastattelija itse haluan olla ja millaisen haastattelukokemuksen järjestää.

Työnhaku on taitolaji, jota oppii parhaiten vain ihan tekemällä.

1 / 2026 HR viesti 37