HR viesti 1/2025 | Page 55

Annika Langinvainio ja Jussi Teisala kertovat henkilöstökyselyjen auttavan tunnistamaan kehittämisalueita . JM Suomessa kyselyjä tehdään säännöllisesti .
aikaansaaminen . Toinen JM : n vahvuus on vaikeassa suhdanteessa pärjääminen .
” Minulle on tärkeää , että JM Suomessa oikeasti välitetään henkilöstöstä . Olemme rakentaneet organisaatiokulttuuria yhdessä henkilöstön kanssa , ja olemme koostaneet tästä tavoitekulttuuriamme kuvaavan käsikirjan ”, Teisala sanoo .
Kolmanneksi vahvuustekijäksi Teisala nimeää JM Suomen ilmastotiekartan sekä Joutsenmerkki-rakentamistavan , jonka avulla voi konkreettisesti vähentää rakentamisesta aiheutuvia negatiivia ympäristövaikutuksia . Mitattavissa oleva vastuullisuus on tärkeää työntekijöille .
Ihmisläheinen ja kunnioittava toimintatapa Laskentapäällikkö Annika Langinvainio on työskennellyt viisi vuotta JM Suomessa . Hänelle henkilöstökyselyn avainindeksien tulokset eivät tulleet yllätyksenä . Tiimin yhteistyö on ollut toimivaa ja johdon tuki on kiinni arjessa . Tämä kannustaa kehittymään työssä .
” Olen viihtynyt hyvin . JM : ssä on ihmisläheinen ja muita työntekijöitä kunnioittava kulttuuri . Hierarkia on matala ja arvostava . Yrityksessä on tehdään yhdessä -ajattelutapa, ja asioihin pääsee vaikuttamaan ”, Langinvainio miettii .
Niin Teisala kuin Langinvainiokin liittävät yhdessä tekemisen kulttuurin osaksi JM Suomen voimakasta kasvua . Vuonna 2006 , kun JM Suomi perustettiin , oli työntekijöitä vain kourallinen . Teisalan tullessa taloon kuusi vuotta sitten oli työntekijöitä 60 ja nyt jo noin 170 .
” Pyrimme luomaan mahdollisimman hyvät edellytykset työssä onnistumiseen ja kehittymiseen . Kasvavassa yrityksessä tulee koko ajan uusia mahdollisuuksia ja rooleja . Järjestämme koulutuksia ja mahdollisuuden oppia työn kautta . Omien tiimien välisen yhteistyön lisäksi työskentelyymme tuo lisäpontta konserniyhteistyö ”, Teisala kertoo .
Brilliant-henkilöstötutkimus tehdään säännöllisesti kaikissa JM-konsernin yksiköissä Ruotsissa , Norjassa ja Suomessa . Viimeisin kysely tehtiin marraskuussa 2024 . Marraskuisessa kyselyssä oli mukana uusi osallistaminen ja monimuotoisuus -indeksi. Muut indeksit ovat sitoutuneisuus , johtajuus , tiimin tehokkuus , eNPS , yritysjohto sekä organisatorinen ja sosiaalinen työympäristö . n
Lähde : JM Suomi Oy
Lisätietoja : www . jmoy . fi
1 / 2025 HR viesti 55