NYT EI OLE AIKA UNOHTAA TYÖHYVINVOINTIA
Keskustelen päivittäin hyvinkin erilaisten työyhteisöjen kanssa ja koko tämän vuoden keskusteluissa on noussut esille sama huoli . Vuoden mittaiseksi venähtäneen jatkuvan etäilyn jälkeen useat työntekijät alkavat olla leviämisvaiheessa . Virtuaaliset etäkahvittelutkaan eivät enää maistu ja apuja jaksamiseen haetaan kaikin keinoin . Samaan aikaan ne työntekijät , jotka ovat joutuneet terveytensäkin uhalla olemaan koko pandemian ajan lähitöissä , ovat jatkuvasta huolesta kuormittuneita . Pelkään pahoin , että ilman määrätietoista ja jatkuvaa tukea niin etätyöntekijät , kuin lähityötä tekevät uhkaavat uupua juuri silloin , kun tämä pandemia alkaa vihdoinkin hellittää . Todella monessa työyhteisössä kipuillaan myös kadonneen yhteisöllisyyden kanssa . Kohtaamisten kaipuu on suuri .
Nyt jos koskaan olisikin kaikkien yritysten kiinnitettävä erityistä huomiota henkilöstönsä työhyvinvointiin .
Kaikki mahdolliset keinot tulisi nyt ottaa käyttöön . Kevät on parasta aikaa järjestää esimerkiksi terveellisiä ja turvallisia etäkävelypalavereja . Mikä ikinä vaan voi kannustaa työntekijöitä irtautumaan edes hetkeksi jo puuduttavaksi käyneestä
Ainutlaatuinen verkosto työelämän ja hyvinvoinnin huippuasiantuntijoita .
tilanteestaan voi olla suureksi avuksi . Joskus on sen sijaan hyvä kutsua avuksi ulkopuolinen ammattilainen . Ammattilaisista saa parhaan avun , kun heitä ei kutsuta pelkästään piristämään työyhteisöä tunnin luennolla . Heistä on eniten hyötyä silloin , kun he pääsevät rakentamaan asioita pitkäjänteisemmin ja yhteistuumin henkilöstön kanssa . n
Lisätietoja : www . wgh . fi / asiantuntijapalvelut /
SOSIAALINEN AKTIIVISUUS ENNUSTAA TYÖSSÄ JATKAMISTA YLI ELÄKEIÄN
Aktiivinen sosiaalinen osallistuminen ennustaa sekä miesten että naisten jatkamista työelämässä yli varsinaisen eläkeiän . Erityisesti kulttuuriharrastukset , kerho- ja yhdistystoiminta sekä opiskelu ennustavat eläkkeelle lähtemisen lykkäämistä . Samoin puolison työssä jatkaminen . Eläkkeelle siirtyminen puolestaan pienentää sosiaalista verkostoa vain vähän .
Sosiaalisten verkostojen ja eläköitymisen välisiä yhteyksiä selvitettiin kahdessa Työterveyslaitoksen ja Turun yliopiston tutkimuksessa . Tutkimusten kohderyhmänä olivat kunta-alan eläkeikää lähestyvät työntekijät .
” Kyse saattaa olla siitä , että vapaa-ajallaan aktiiviset ihmiset ovat aktiivisia myös työelämässä . Ennestään tiedetään myös , että sosiaalinen aktiivisuus on yhteydessä parempaan terveyteen ja hyvinvointiin ”, arvioi erikoistutkija Maarit Kauppi Työterveyslaitokselta .
Tutkittavista lähes viidennes jatkoi työelämässä vähintään vuoden ajan varsinaisen eläkeiän yli . Miehet lykkäsivät eläköitymistä hieman useammin kuin naiset .
Sosiaalisen aktiivisuuden lisäksi myös puolison työskentely oli yhteydessä sekä miesten että naisten työuran pidentämiseen vähintään vuoden ajan . Lisäksi kävi ilmi , että naiset , jotka elivät ilman puolisoa tai kumppania , jatkoivat työelämässä todennäköisemmin pidempään .
” Ihminen on sosiaalinen olento , siksi etenkin lähimpien ihmisten ratkaisut ja mielipiteet vaikuttavat eläköitymispäätöksiin ”, Kauppi toteaa .
Eläköityminen pienentää vain vähän verkostoja Sosiaalisen verkoston koko muuttuu eläköitymisen yhteydessä vain vähän . Tutkittavien sosiaalinen verkosto oli ennen eläkkeelle siirtymistä keskimäärin runsaat 21 henkilöä . Eläköitymisen yhteydessä verkosto pieneni keskimäärin vain yhdellä henkilöllä .
Tutkimusten tulokset perustuvat Finnish Retirement and Ageing study ( FIREA ) -tutkimuksen aineistosta poimittuun , hieman yli 4 000 henkilön otokseen . FIREA on Turun yliopistossa vuonna 2013 aloitettu tutkimus , jonka tavoitteena on selvittää elintavoissa , terveydessä ja toimintakyvyssä tapahtuvia muutoksia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä eläkkeellesiirtymisiässä . n
Lisätietoja : maarit . kauppi @ ttl . fi
2 / 2021 HR viesti 57