”
Aivot ovat
miljoonien
vuosien kehitystyön
tulos.
Stressinhallinta voi olla haastavaa nykyajan kovatempoisessa
Maailma on muuttunut merkittävästi näistä ajoista, mutta
työelämässä. Lukuisat tehtävät vaativat samanaikaista huomio aivomme eivät ole pysyneet kehityksessä mukana. Ne reagoi
tamme ja ruuduilla vilkkuvat notifikaatiot keskeyttävät työn vat stressiin yhä samalla tavalla kuin tuhansia vuosia sitten.
tekomme tuon tuosta.
Kun yritämme olla aikaansaavia työelämän supersanka
Stressireaktio syntyy, kun aivot tulkitsevat meidän olevan
vaarassa. Toisin kuin ennen muinoin, uhka voi nykypäivänä
reita, kiireestä tulee helposti elämäntapa. Aivomme eivät kui tarkoittaa esimerkiksi lähestyvää deadlinea tai esimiehemme
tenkaan kykene toimimaan optimaalisesti jatkuvan stressin moitteita. Kehossamme vapautuu stressihormoneja, kuten kor
alla. tisolia, jotka auttavat meitä selviytymään uhkaavasta tilan
Helsingin yliopiston aivotutkija Katri Saarikivi toteaa, että
ihminen saattaa ajan myötä totuttaa aivonsa haitallisiin toi
teesta. Usein puhutaan nk. taistele tai pakene-reaktiosta.
Stressireaktio ei itsessään ole vaarallinen. Ongelmia alkaa
mintamalleihin, kuten tarkkaavuuden kohteen jatkuvaan vaih kuitenkin ilmaantua siinä vaiheessa, kun stressi pitkittyy eli
tamiseen. kroonistuu.
“Toisaalta voimme karsia haitallisia tapoja ja opettaa
aivomme toimimaan siten, että itselle tulee parempi olo”, hän Pitkittynyt stressi jättää jälkensä
kannustaa. Krooninen stressi voi aiheuttaa moninaisia ongelmia. Se saat
taa vaikuttaa haitallisesti esimerkiksi aivojen välittäjäaineisiin,
Ikiaikaiset aivomme kuten onnellisuutta sääntelevän serotoniinin eritykseen. Ei siis
Aivot ovat miljoonien vuosien kehitystyön tulos. Niin kutsutut ihme, että krooninen stressi on yhdistetty masennukseen.
ihmisaivomme muodostuivat eri kehitysvaiheiden jälkeen noin
Jatkuva ylikuormitustila vaatii aivoilta huomattavan mää
200 000 vuotta sitten. Viimeiset olennaiset muutokset ovat rän energiaa, ja se voi jopa vahingoittaa aivoja. Katri Saa
tapahtuneet joitakin kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Tuolloin rikivi nostaa esiin erityisesti kroonisen työstressin vaikutukset
elimme vielä rauhallista metsästäjä-keräilijän elämää. niin kutsutun harmaan aineen vähenemiseen aivoissa.
34 HR viesti 2/2020