HR viesti 2/2018 | Page 43

Organisaatioviestinnän työelämäprofessori Pekka Sauri, joka on myös pitkän linjan poliitikko, kuntapäättäjä, psykologi ja toimittaja kertoo, että tämän vuosituhannen alussa on koettu jo kaksi kommunikaation vallankumousta. Ensin murtui tiedon monopoli, kun kuilu hallinnon ja kansalaisten välillä sulkeutui. Toiseksi, kommunikaatio on vapautunut sensuurista, lukuun ottamatta liikesalaisuuksia ja yksityisyyden suojaa.
Myös organisaatioiden sisäinen viestintä tai viestintä julkishallinnon ja kansalaisten sekä yritysten ja niiden asiakkaiden välillä on merkittävän muutoksen tiellä. Perinteisesti viestintä näiden ryhmien välillä on ollut yksisuuntaista tai kaksisuuntaista korkeintaan palautteiden muodossa. Sauri painottaa, että tämän päivän asiakasviestintä on reaaliaikaista, kaksisuuntaista ja monenkeskistä.
” Nyt kaikki maailman tieto ja viestintämahdollisuudet kulkevat melkein jokaisella taskussa”, toteaa Sauri. Maailma on läpinäkyvä, eikä paluuta entiseen ole. Organisaatiot, jotka uskovat vanhan paluuseen, ovat auttamatta jälkijunassa.
” Maailmahan rakentuu kommunikaatiosta, jostain neuvotellaan koko ajan! Täytyy tietenkin olla pohja, josta käsin neuvotellaan, mutta tämän päivän perusta voi jo huomenna olla kyseenalaistettu.”
” Joskus organisaatioissa törmää yrityksiin rajoittaa kommunikaatiota, ikään kuin se olisi jotain sen” normityön” päälle. Tai on asenne, että viestintä on eri asia kuin” tämä työ”. Itsekin jouduin aikaisemmin vastaamaan kysymyksiin siitä, kuinka oikein ehdin kaiken sosiaalisen median keskellä tekemään ne” oikeat työt”?

Maailmahan rakentuu kommunikaatiosta, jostain neuvotellaan koko ajan!

Organisaatioviestinnän työelämäprofessori Pekka Sauri sanoo että nykyään on äärimmäisen vähän työtä, johon ei liity myös viestintää. Todellisuutta voidaan hallita vain kommunikoimalla, ei pidättäytymällä siitä.
2 / 2018 HR viesti 43