ETÄKOKOUKSET YLLÄTTIVÄT MAINETTAAN PAREMPINA – LAATU RATKAISEE
ASIAKAS VIESTI
Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan.
ETÄKOKOUKSET YLLÄTTIVÄT MAINETTAAN PAREMPINA – LAATU RATKAISEE
Työelämää vaivaa kokousähky, mutta se ei välttämättä heikennä hyvinvointia. Ratkaisevaa on kokousten laatu. Tampereen yliopistossa toteutettu tutkimus paljastaa, että etäkokoukset voivat olla tehokkaampia ja tuottavampia kuin lähikokoukset, kun ne on organisoitu hyvin ja vuorovaikutus toimii.
Tuoreen tutkimushankkeen mukaan kokous- ja työhyvinvoinnin kannalta kokousten määrää tärkeämpää on kokousten laatu. Laadulla tarkoitetaan kokousten organisointia sekä vuorovaikutusta ennen kokouksia, niiden aikana ja jälkeen.
” Tulos viittaa siihen, että on keskeisempää keskittyä kokousten hyvään organisointiin ja toimivan kokousvuorovaikutuksen tukemiseen kuin pyrkiä säätelemään kokousmäärää – vaikka sekin voi olla tarpeen hyvin kokousintensiivisessä työssä”, professori Anne Mäkikangas sanoo.
Tutkimushankkeen johtajana toiminut Mäkikangas pitää hankkeen tuloksia merkittävinä.
” Hankkeemme on ensimmäinen laaja-alainen tutkimus Suomessa, joka kartoittaa kokousten vaikutuksia työhyvinvointiin ja tuottavuuteen. Samalla se murtaa myyttejä kokouksiin liittyvässä julkisessa keskustelussa ja antaa selkeitä eväitä työelämän kehittämiseen”, hän sanoo.
Tiedot perustuvat laajaan suomalaisia työntekijöitä koskevaan monimenetelmälliseen tutkimushankkeeseen Palaverismista tuottaviin kokouksiin, joka toteutettiin Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksessa.
Kokouksilla on erilaisia vahvuuksia Aiempi tutkimus on nostanut esiin etäkokouksiin liittyvää väsymystä ja työhyvinvointiongelmia, mutta tältä osin tutkimuksen tulokset yllättivät.
Vertailtaessa etäkokouksia lähikokouksiin tutkimus osoitti, että etäkokoukset koettiin ajankäytön kannalta tehokkaammiksi. Lähikokouksissa sen sijaan harhailtiin helpommin asiasta. Vuorovaikutusta koskevat tulokset olivat osin risti riitaisia. Kyselytutkimukset osoittivat, etä- ja hybridikokousten vuorovaikutuksen koettiin toimivan hyvin, kun taas laadulliset havainnot korostivat lähikokousten vuorovaikutuksen vahvuuksia.
KUVA: PEXELS
48 HR viesti 1 / 2026